tiistai 31. heinäkuuta 2012

Possun paratiisi

Viime sunnuntai oli ihanan helteinen, olen todella lämpimän ilman ystävä ja nyt sitä herkkua oli tarjolla. Olimme mieheni kanssa jo aiemmin päättäneet, että viikonloppuna olisi vihdoin aika tehdä kesäretki kohteeseen, johon olin kauan haikaillut päästä. Kohde oli eläinten vanhainkoti Wanha Markki Ylistarossa. Kilometrejä kertyi reippaasti kun Tampereelta lähdimme lakeuksille, mutta kyllä kannatti. Vanha pohjalainen maalaistalo oli idyllinen paikka ja oli aivan upeaa nähdä miten vanhat eläinraasut viihtyivät ehtookodissaan. Suurin osa eläimistä oli vapaana ja emännän mukaan pysyvät hyvin pihapiirissä. Lampaatkin kuljeksivat porukassa ympäri pihaa ja parkkipaikalle asti, mutta tietä osasivat visusti varoa.
Pumppupullo puolukka 500ml
Ihanaa oli tutustua possuihin ja kaupunkilaistuneena tyttönä nähdä miten fiksu eläin on kyseessä. Wanha Markki valmistaa eläintenhoidon ohessa erilaisia tuotteita. Paikan omistajat ovat taiteilijoita ja tilan myymälässä myytiin isännän tonttu-aiheisista maalauksista tekemiä kortteja sekä emännän keramiikkaa ja hupikortteja. Paras tuotetuttavuus oli kuitenkin Wanhan Markin spa-tuotteet, joita olin nuuskinut joskus aiemmin Stockalla. Hinta on ollut yleensä melkoisen suolainen, mutta markin myymälässä oli hyviä tarjouksia. Ostin kolme palasaippuaa, laventelin, sitruunan ja eukalyptuksen. Laventelia jo testailinkin ja on kyllä todella rentouttava tuoksu, koostumus on ihanan pehmeästi vaahtoutuva ja estettinenkin elämys on taattu sillä saippua on todella kaunis. Muita en ole vielä kokeillut.



Lemon Soap



 Lisäksi osti ison pumppupullon puolukka saunasaippuaa, jolla voi kuulemma pestä tukankin. Kroppaan olen sitä kokeillut ja ihan kelpoa perustavaraa tuntuu olevan. Tuoksu on hyvä mutta ei mitenkään leimallisen puolukkainen, marjaisa kyllä ja siinä mielessä mainio.

Wanhan Markin sivuilla kerrotaan tuotteista mm. näin:
"Olemme iloisia voidessamme olla mukana kehittämässä egologisia ja luonnon omista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Uskomme tulevien sukupolvien arvostavan luonnon omaa vetovoimaa ja niitä ratkaisuja jotka tänään teemme sen ehdoilla!
Wanha Markki SPA -tuotteet on valmistettu yhteistyössä laadustaan tunnetun Frantsilan Luomuyrttitilan kanssa. SPA -sarjan tuotteet on valmistettu raaka-aineista, jotka täyttävät Eurooppalaiset luonnonkosmetiikka standardit. Tekstiilit ja muut saunatuotteet ovat nekin korkealaatuista Suomalaista käsityötä."


 Joulukortit tuli myös hankittua hyvissä ajoin, ihan mielelläni tuen ostoksillani eläinten vanhainkotia. Ja jollette kerro kenellekään, suurin syy tilalla vierailuun on pitkäaikainen haaveeni perustaa itse joskus samanlainen. Paikka olisi olemassa, mutta asia ei vielä ole ajankohtainen. Lähinnä haaveilen vanhainkodin emännyydestä joskus kymmenen vuoden kuluttua. No, aika näyttää...

Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi vierailua tilalla. Paluumatkalla poikkesimme syömään Jalasjärven Juustoporttiin, jossa mieheni totesi että possun pihviä tekisi mieli, mutta ei pysty kun juuri näki miten hienoja eläimiä siat ovat. Neljän juuston pizza olikin parempi valinta, sillä se oli kertakaikkisen maistuva yllätys. Ei ehkä uskoisi, mutta leipäjuusto on tosi hyvää pizzassa.

Tuotekuvat Wanhan Markin sivuilta














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti